maanantai 12. huhtikuuta 2010

Eduskuntavaaleissa 2011 pitää saada muutos illmanismismin ja thorismin kaltaisten ilmiöiden torjumiseksi jatkossa eli Suomi suomalaisille tavoitteena

Eduskuntavaaleissa 2011 pitää saada muutos illmanismismin ja thorismin kaltaisten ilmiöiden torjumiseksi jatkossa eli Suomi suomalaisille tavoitteenamme

Ei ole etujemme mukaista antautua ja antaa ympäristömme hukkua kuin tulvaan vieraiden arvojen ja ns. kulttuurittomien tahojen tapojen ja arvojen hyväksymisinä, sekä samaan aikaan syyllistämällä ja kriminalisoiden ko. kansamme tuhoa valmistelevien toimien kritisointi ns. jumalanpilkka- ja kansankiihotussyyttein tai vielä naurettavimpien "Kunnianloukkaussyytteiden ja tuomioiden" rakenteluina Berijan Sovjet-systeemin tapaisina näytösoikeudenkäynteinä kuten on käynyt tunnetuimmalla nyky-Suomen ajatusrikolliseksi tuomitulle Seppo Lehdolle, jolle poliitisluontoisessa näytösoikeudenkäynnissä masinoitiin kuin murhamiehelle yliammuttu ja tuulesta temmatut syytteet ja tuomio 2 vuotta ja 4 kk ehdotonta vankeutta maahanmuuttokriittisistä puheenvuoroista mm. Patrioottiradiohaastattelujen ja eri ns. väitettyjen blogien osalta, sekä väitettyinä hyysärimafian edustajien kunnianloukkaustuomioina mm pedofiiliprofeetta muhammedin pedofiliauskonto islamin loukkaamisena.

Oletteko huomanneet että ns. objektiviteettiaan mainostavat Yle, Sanoma-WSOY, Almamedia ymv ovat vaienneet raakoista tosiasioista ko. näytösoikeudenkäynnin asiakirjamateriaalin ja näytön kyseenalaisuuden, sekä tuomion perusteluiden ja ko. yliampuvuuden osalta?



http://yhdenvertaisuudesta.blogspot.com/ kertoo lisää siitä mistä ns. "lehtineekerit ja Yle vaikenevat

























































Eduskuntavaaleissa 2011 pitää saada muutos illmanismismin ja thorismin kaltaisten ilmiöiden torjumiseksi jatkossa eli Suomi suomalaisille tavoitteenamme






Ympärileikkaajien ihmisoikeusrikollisten sakset pysykööt hangessa tai ko. tahot lähtömaissaan: Suomi suomalaisille on kestävää kehitystä



Säilyköön Suomi vapaana ja valkoisena maana toisin kuin on käynyt mm Afrikan ja suuren osan Eurooppaa laita.
Roturistiriitojen jA islamistien uhan Mustan Afrikan rummunpaukuttajien rasismismilla ratsastamisen peittely on kallista itsepetosta ja seuraukset siirtyvät tuleville sukupolvillemme

Onko tämä nykyinen stasi- ja demlataustaisen presidentti tarja halosen ja taustapirujensa demlamafian, kepun, kokoomuksen, demareiden, kommunistien ym:ien kansandemokratian sovellukset todella sellaista politiikka minkä hyväksyt siirtyvän lapsiesikin kannettavaksi?
Tukeutukaamme hakaristikirkon tapaan hyviin ja tunnettuihin kristillisiin tai jopa pakanallisiin arvoihimme islamin ja Mustan Afrikan arvojen sijaan.
Herätkää ja toimikaa kansakuntamme hyväksi!
Hakaristikirkon siunausta teille toivoopi kansakunnallinen apostolinne Seppo Lehto Muutosvastarintamies - Ole sinäkin!





















--------------------------------------------------------------------------------





-----------------------------------------------------------------------------